Aaveen peittämä, osa 8 (Loppu)

Olimme eräänä iltana palaamassa Susanin vanhempien vuosipäiviltä. Vaimoni oli tarjoutunut ajamaan, jotta olin saanut juoda piinalliset konjakit hänen veljensä kanssa, eikä meitä odottanut kotona kuin pihavalo. Naurettavan suloiseen pikkumekkoon puettu Emily oli nukkunut alkumatkasta ja oli siksi pirteä myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Hän oli leikkinyt omissa oloissaan auton takapenkillä, mutta oli menossa juosten sisälle ennen kuin olin saanut ovea edes auki. Susan lähti viemään autoa talliin ja minä otin syliini viemisemme ja Elliot-pojan, joka oli syntynyt meille muutamaa vuotta aiemmin ja oli siskoaan huomattavasti valmiimpi sänkyyn laitettavaksi.

Kamppailin avaimet lukkoon pimeässä ja yritin rauhoitella Emilyä, joka pomppi kirjaimellisesti tasajalkaa kuluneella kuistillamme, niin innoissaan hän oli voidessaan esitellä uusimman pehmohevosensa jo ennestään liian suurelle leluvuorelle. Olin ostanut sen hänelle heikkona hetkenäni kun olimme pysähtyneet huoltoasemalle välipalalle, ja se oli nimetty moneen kertaan ennen kun olimme edes päässeet määränpäähämme. Heti sisälle päästyään Emily tempoi ballerinat jalastaan ja juoksi pimeään edes sytyttämättä valoja, selittäen asioita joissa väsyneet ajatukseni eivät pysyneet mukana. Kuulin miten hänen kevyet askeleensa pompahtelivat portaikossa, mutta keskityin laskemaan painavat kassit maahan pudottamatta Elliotia prosessissa.

Pojan poskipäät olivat ottaneet aurinkoa puutarhassa istuttuamme, eikä hän havahtunut hereille kun sytytin valot viereiseltä seinältä. Susania ei kuulunut, joten etsin ympäriltäni paikkaa, johon voisin laskea taaperon siksi hetkeksi että saisin omat kengät jalastani. Silmäni tarttuivat kuivuneeseen, tummaan vereen, joka oli syöpynyt syvälle villamattomme kuteisiin. Sitä ei ollut roiskeina vaan vuolaina vanoina, jotka raahautuivat eteisen halki portaikolle asti. Jeremy seisoi niiden juurella kohdassa, josta Emily oli juossut äsken mennessään yläkertaan. Veljeni auki revityt sisäelimet roikkuivat harmaina eteisen lämpimässä valossa, ja hänen viilletyt silmänsä oli kohdistettu minuun. Elliot heräsi varovasti hätkähtäen kun puristin hänet hakkaavaa sydäntäni vasten.

”Hän on täällä”, Jeremy sanoi.

”Piiloudu.”

 

 

 

- Loppu -